Akne
Astma
Atooppinen ihottuma
Autismi
Chronin tauti

Fibromyalgia
Haavainen

paksusuoli
Hiivasyndrooma
Jatkuva väsymys
Kilpirauhasen
vajaa toiminta
Krooninen stressi
Masennus
MS-tauti
Nivelreuma
Painonhallinta
Parkinsonin tauti
Psoriasis
Ripuli
Selkärankareuma
Ummetus
Unettomuus
Uupumus
Ärtynyt paksusuoli

 

J

Tietoa

QXCI/SCIO tutkimus

Päivitys SCIO-laitteeseen 27.10.2011

Alla olevassa tekstissä kovin ylistän tätä laitetta tutkimusvälineenä. Ja tottahan se oli, mutta loppujen lopuksi tehtyäni näitä tutkimuksia viisi ja puoli vuotta (2003 alusta kesään 2008) totesin, että tämä laite ei kuitenkaan tuonut mitään uutta, josta Hulda Clark ei olisi jo kertonut vuonna 1997 ilmestyneessä kirjassaan ”Hoito kaikkiin sairauksiin”.

Se oli minulle siinä mielessä tärkeä vaihe, että nyt tällä laitteella sain näkyviin raporttina Hulda Clarkin väittämät. Eli hän oli ollut aivan oikeassa omilla tutkimuksillaan. Tämä tyydytti minua kovasti tutkijana ja innokkaana uusien asioiden oppijana.

Kehityin näissä tutkimuksissani niin, että opin loppuvuosina oirekuvan perusteella, siis kun asiakas soitti ja kertoi, että hänellä on tätä ja tätä vaivaa, etukäteen ennen SCIO-tutkimusta jo sanomaan, mitä tutkimus tullee paljastamaan. Ennustukseni meni aina aivan kohdalleen. Joten lopulta huomasin, että minä en enää tarvitse SCIO-tutkimusta sen selvittämiseen, minkälaisia ”öttiäisiä” ja myrkkyjä tämän ja tämän oirekuvan takana luuraa. Minusta on järjen köyhyyttä, jos tekee satoja ja satoja testejä eikä muka huomaisi tätä logiikkaa.

No hyvä, nyt tiesin (kun yhdistin SCIO-testeihin laajan kokemukseni myös funktionaalisen lääketieteen testeistä) mistä ”öttiäisistä”, myrkyistä ja ravintovajauksista oli kysymys missäkin tapauksessa.  Mutta kuinkas niistä sitten päästäisiin eroon ja miten saataisiin aikaan todellinen parantuminen?

Näiden ”öttiäisten” ja myrkkyjen häätämiseen kehittelin ns. sähköhomeopaattiset tippapullot. Tämä nimi siksi, että tein ne SCIO-laitteella eli ne eivät olleet klassista eikä modernia homeopatiaa. Näiden putelien ohessa käytin myös muita tukihoitoja. Aluksi näytti siltä, että nytpä vasta on löytynyt tehokkaat hoitopullot, ja näinhän se olikin niissä tapauksissa, joissa ongelmat eivät olleet kovin vaikeita.

Nyt alkoi tulla esille SCIO-laitteen suuret heikkoudet. Jo aivan alussa olin käyttänyt ko. laitetta niin kuin Nelson itse oli opettanut eli tehnyt laitteella ns. sähköhoitoja. Tällöin asiakas istui laitteen vieressä, häneen kytkettiin sähköjohdot kiinni ja kone teki jotain minulle tuntemattomia hoitoja. Valitettavasti tällä menettelyllä en saanut yhtään pysyvää hoitotulosta. Tämän takia kehittelin nämä tippapullot, koska niitä pystyin lähettämään asiakkaille kaikkialle Suomeen.

SCIO-laitteen avulla en koskaan saanut selville, kuinka näihin ongelmiin oli päädytty. Se piti aina haastatella erikseen vastaanotolla. SCIO-laiteella en onnistunut saamaan mitään apua todella vaikeisiin ongelmiin, erityisesti krooniseen väsymykseen (kuten myös omaan väsymysongelmaani).
Testin avulla kyllä tiedettiin, että tässä tapauksessa on näitä ja näitä viruksia, parasiittejä, bakteereja ja myrkkyjä, mutta mitään muutosta ja parannusta ei syntynyt.

Ryhdyin pohtimaan, että eihän tässä ole mitään järkeä. Tehdään testiä ja pidetään vastaanottoa, mutta kaikki aivan turhaan. Sen olin oivaltanut syvällisesti, että tämä energeettinen hoitonäkökulma on kaikkein tärkein asia vaikeissa terveysongelmissa. Sitten kuin ”varkain” aloin vähitellen oivaltaa, että kaikkien näiden ”öttiäisten”, myrkkyjen, ravintovajausten takana on oltava vielä aivan jotain muuta, joka tai jotka pitävät ihmiset kiinni sairauksissaan kuin ”terva kärpäsiä”. Ja mitä se on?

SCIO-laite oli joskus antanut vihjeen tunteista ja se olikin jo selvinnyt muutoin aiemmin. Tosin en vielä tässä vaiheessa ymmärtänyt sitä mekanismia, miksi ja kuinka tunteet saattoivat ylläpitää ja synnyttää fyysisen kehon sairauksia. Mutta, mutta oli oltava vielä paljon isompia tai sanoisinko syvempiä asioita. Ja se tuli nyt täysin selväksi, että SCIO-laite ei tule tuollaisenaan koskaan paljastamaan näitä isoja, syvemmän luokan ”terva-kärpäs” –asioita.

Kun olin pettynyt SCIO-laitteen sähköhomeopaattisiin tippapulloihin kovan luokan terveysongelmissa, päätin ryhtyä kehittelemään vielä jotain uutta ratkaisua. Aloitin näiden omien Ihmepullojen kehittelyn vuonna 2006. Ja nyt 2011 ne ovat todella valmiita ja hyvin toimivia.  YES!

Näiden pullojen tuotekehittelyn yhteydessä lopulta pääsin selvyyteen, mitä ovat nämä syvät ”terva-kärpäs” – asiat eli jotka estävät tai ”torppaavat” kaikki hoitoyritykset, olivat ne sitten kovan lääketieteen lääkkeitä, yrttejä, lisäravinteita, akupunktiota, homeopatiaa tai mitä muuta tahansa.

Tätä kutsun nyt nimellä ”Henkinen immuniteetti”. Kahdella ensimmäisellä opetusvideollani (näkyvät etusivulla) hiukan sivuan aihetta, mutta ”Sisäisen eheytymisen tie”- ohjelmassa käsittelen, opetan ja neuvon  nämä teemat seikkaperäisesti.

Kaiken kaikkiaan; näillä yllä esitetyillä mietteillä ja perusteilla olen luopunut täysin SCIO-laitteen käytöstä:

  1. minä en tarvitse asioiden ymmärtämiseen enkä hoitostrategian tekemiseen tätä testiä,
  2. sähköhomeopaattiset hoitopullot toimivat hyvin vain lähes terveillä ihmisillä, mutta eivät vaikeissa ongelmissa,
  3. SCIO-testi ei koskaan paljasta ongelmien historiaa, joka on äärimmäisen tärkeää tietoa hoitostrategian tekemiseen,
  4. SCIO-testi ei koskaan tule paljastamaan mitään henkisen immuniteetin häiriöistä.

Jos kuitenkin jostain syystä haluat tietää ”öttiäisistä” ja myrkyistä, niin vastaukset löydät, kun haet kirjastosta Hulda Clarkin kirjan ”Hoito kaikkiin sairauksiin”. Se on kyllä sellainen kirja, että voipa mennä kahvi väärään kurkkuun sitä lukiessa.

Jos haluat parantua, niin tartu luuriin ja ryhdytään töihin nyt tällä tietoarsenaalillani sekä uusilla Ihmepulloillani että muilla tukihoidoilla. Hoitostrategian luomiseen käytän nyt perusteellista ja syvällistä haastattelua; ohessa hyödynnetään jo mahdollisesti aikaisemmin tehtyjä muita testejä.

Haluan vielä erityisesti korostaa, että nämä näkemykseni eivät millään muotoa kumoa tai kiellä normaalin lääketieteen lääkitystä. Niitä on ja pitää ehdottomasti käyttää kunnes lääkäri toisin määrää! Toinen asia on sitten, jos sinulla ei mitään lääkitystä syystä tai toisesta.

Katsopa myös uusin sivustoni www.ehyeksi.fi