Tietoa

Kehon ja mielen
hyvinvointi erilaisista maailmankuvista nähtynä
Universumin rakennetta selvittävät astrofyysikot ja hiukkasfyysikot
tutkivat tällä hetkellä kiivaasti näkymätöntä
maailmaa. Viimeisen noin 20 vuoden aikana koko astrofysiikassa ja myös
hiukkasfysiikassa on tapahtunut kolmas fysikaalisen maailmankuvan "vallankumous".
Fyysikot ovat päätyneet todella mielenkiintoisiin
johtopäätöksiin koko maailmankaikkeuden rakenteesta.
Tästä kolmannesta fysiikan maailmankuvan "vallankumouksesta"
on erinomainen suomenkielinen esitys astrofysiikan professorin Lawrence
Krauss:in kirjassa "Kvintessenssi, puuttuvan massan arvoitus",
vuodelta 2000. Kirjan on suomentanut tiedetoimittaja Erkki Kauhanen
vuonna 2003.
Lyhyesti todeten Krauss kirjoittaa, että koko fysikaalinen
maailmankaikkeus rakentuu vähintään kolmesta asiasta.
Ensimmäinen asia on silmin nähtävä kiinteä
materia tai aine sekä fysikaalisin mittalaittein mitattava sähkömagneettinen
säteily. Toinen asia on Kraussin mukaan silmin näkymätön
pimeä massa tai aine. Sitä ei voida nähdä ihmissilmän
avulla, koska tämä aine tai massa ei edusta sähkömagneettista
energiaa. Tästä tulee tälle aineelle nimitys pimeä
massa.
Astrofyysikot ovat löytäneet tämän
pimeän massan ikään kuin kiertotietä tutkimalla
tähtigalaksien liikkeitä. Krauss kutsuu tätä pimeää
ainetta "halo":ksi. Jokaisen tähtigalaksin ympärillä
on valtavan kokoinen näkymätön halo, joka ulottuu kauaksi
kaikkien galaksien ympärille avaruuteen. Näiden halojen koko
saattaa olla niin suuri, että eri galaksien halot saattavat jopa
koskettaa toisiaan.
Kolmas universumin "rakennusaine" astrofyysikoiden
mukaan on pimeä energia, joka ikään kuin täyttää
koko universumin ja galaksien väliset "tyhjät"
tilat. Tähtigalaksien väliset valtavat etäisyydet eivät
olekaan tyhjää avaruutta, vaan "täynnä"
pimeää energiaa. Krauss toteaa, että tähän
pimeään, ihmisen silmin täysin näkymättömään
energiaan on päädytty siksi, että universumin jatkuvaa
laajentumista ei voida selittää mitenkään muuten
kuin tämän pimeän energian avulla. Tämä pimeä
energia on ikään kuin gravitaation eli painovoiman vastavoima,
joka "pakottaa" avaruuden jatkuvaan laajentumiseen.
Krauss myös toteaa, että pimeä aine ja
fyysinen materia olisi ikään kuin "tiivistynyt"
alun perin tästä pimeästä energiasta. Tässä
yhteydessä Krauss tuskailee, että fyysikoilla ei ole harmainta
aavistustakaan siitä mekanismista, jolla tämä tiivistyminen
on tapahtunut. Saman hengen vetoon hän ihmettelee myös sitä,
että mistä on tullut tieto tai mekanismi, jolla tämä
tiivistyminen on tapahtunut juuri oikealla määrällä.
Jos näin ei olisi tapahtunut, meidän silmin näkyvää
maailmaa ei voisi olla edes olemassa!
Näistä kolmesta eri fysikaalisen maailman
rakennusaineista fyysinen materia ja sähkömagneettinen säteily
edustavat pienintä osuutta eli jotain 15-20 % luokkaa. Pimeä
massa tai aine edustaa jotain 30-40 % ja pimeä energiaa on kaikkein
eniten, jopa 70 % prosenttia koko maailmankaikkeuden rakenteesta. Astrofyysikoiden
kiivain tutkimuskohde on nyt pyrkiä selvittämään,
mitä ihmettä on tämä pimeä massa tai aine.
Krauss toteaa, että se tulee olemaan erittäin vaikeaa, koska
pimeällä massalla on äärimmäisen heikko vuorovaikutus
näkyvän materian kanssa. Ja sitä kautta on äärimmäisen
vaikea rakentaa sellaisia mittalaitetta, jolla tämä pimeä
aine saataisiin silmin nähtävään mitattavaan muotoon.
Maailman kovin ja terävin astrofyysikoiden kärki
tutkii kiivaimmin ja todella vakavissaan näkymätöntä
maailmaa! Maailmaa, josta kenelläkään arkikokemuksessa
ei ole harmainta aavistusta. Krauss toteaa, että jos näitä
edellä esitettyjä näkemyksiä universumin rakenteesta
olisi esitetty tiedemaailmalle esimerkiksi 30 vuotta sitten, olisi ajatusten
esittäjä naulattu elävältä tiedemaailman häpeäpaaluun!
Niin se maailmankuva muuttuu fyysikoilla sellaista vauhtia, että
maallikkoa hirvittää! Joten kun lukee huolellisesti Kraussin
kirjan, niin ei voi kuin todeta, että fyysikot puhuvat enemmän
näkymättömästä maailmasta kuin paras varsinaisen
mystiikan kirjoittaja konsanaan.
Fysikaalisessa maailmankuvassa on siten tapahtunut kolme
"vallankumousta". Galilei ja Newton loivat aikoinaan mekaanisen
fysikaalisen maailmankuvan tutkiessaan tähtien liikkeitä.
Tämä oli sen ajan ihmisille ja varsinkin papistolle täydellinen
shokki, jotka olivat arkikokemuksen mukaan mm. tottuneet siihen maailmankuvaan,
että aurinko kiertää maapalloa. Nythän me kaikki
hymyilemme tälle maailmankuvalle. Tätä Newtonilaista
maailmankuvaa voisi luonnehtia konemaiseksi ja klassisen fysiikan 1800-luvun
maailmankuvaksi. Maailma koostui kolmiulotteisista esineistä ja
taivaankappeleista. Täysin sama, jossa me kaikki elämme arkeamme.
Albert Einstein aiheutti toisen fysiikan maailmankuvan
täydellisen "vallankumouksen" luomalla ensin suppean
suhteellisuusteoriansa 1900-luvun alussa ja lopulta 1920-luvulla laajan
suhteellisuusteoriansa. Aikaisempaan kolmiulotteiseen maailmankuvaan
Einstein toi uuden neljännen ulottuvuuden: aika. Nyt tässä
jo hypätään arkikokemuksen ulkopuolelle. Me emme pysty
mitenkään hahmottamaan käytännön arkielämässä
maailmankaikkeuden neljättä ulottuvuutta eli aikaa. Einsteinin
aikoihin alkoi vähitellen syntyä myös hiukkasfysiikka,
joka ryhtyi porautumaan vielä kauemmaksi arkikokemuksesta eli atomien
ytimien näkymättömään maailmaan.
Kolmannen "vallankumouksen" fysiikkaan ovat
tuoneet astrofyysikot pimeällä aineella ja pimeällä
energialla kuten edellä tuli jo todettua. Tämä on ollut
looginen seuraamus Eisteinin käynnistämästä vallankumouksesta.
Kaiken kaikkiaan meillä on olemassa vähintään
kolme erilaista, mutta kuitenkin "sisäkkäin" olevaa
fysiikan käsitystä maailmasta. Ensimmäinen on 1800-luvun
mekanistinen, konemainen ja kolmiulotteinen maailma. Toinen on Einsteinilainen
maailmankuva neljällä todellisuuden ulottuvuudellaan ja myös
Einsteinin kuuluisalla lausekkeella E=mc2 eli energia on massa kertaa
valon nopeuden neliö. Suomeksi sanottuna kaikki massa tai aine
on energiaa. Tätä fysikaalista maailmankuvaa voisi kutsua
1900-luvun fysiikan maailmankuvaksi. Siihen sisältyy myös
1800-luvun mekaanisen fysiikan maailmankuva itsestään selvyytenä.
Kolmas fysiikan maailmankuva on 1900-luvun lopun eli
käytännössä 2000-luvun maailmankuva pimeällä
massalla ja energialla. Maailmankuvassa on myös hiukkasfyysikoiden
esittämät käsitykset jopa useista sisäkkäin
olevista todellisuuksista, joista yhtäkkiä tupsahtaa virtuaalihiukkasia
fyysiseen maailmaan ja jotka hetkessä katoavat taas jonnekin toisiin
ulottuvuuksiin. Tämä jos mikä on "mystiikkaa"
arkikokemuksesta katsottuna!
Normaalin lääketieteen maailmankuva
Perinteinen ja virallinen lääketiede nojaa
1800-luvun käsitykseen maailmasta ja ihmisestä. Kaikki mitä
tutkitaan, pitää olla silmin nähtävää
ja mitattavaa sekä lisäksi kenenkä hyvänsä
uudestaan toistettavaa. Jos nämä edellytykset eivät täyty,
niin kaikki muut väittämät tai toteamukset tässä
maailmankuvassa ovat joko epätieteellisiä, humpuukia tai uskomuksia.
Tässä maailmakuvassa ihminen nähdään
vain fysikaalisena kolmiulotteisena "koneena". Tämä
kone toimii kolmiulotteisena fysikaalisessa maailmassa. Tämän
"koneen" toimintaa voidaan kuvata ja mitata kemian ja fysiikan
mittareilla. Hoitoajattelussa tässä maailmankuvassa keskitytään
vain yhteen koneen osaan kerrallaan. Jos korvaa särkee, pitää
mennä korvalääkäriin, joka antaa korvaan tarkoitetun
lääkkeen. Jos mahaa tai suolistoa särkee, pitää
mennä sisätautilääkärin vastaanotolle. Hän
tehnee silmämääräisen tähystyksen jommastakummasta
päästä suolistoon ja toteaa useimmiten säryn olevan
tämän "koneen" osan toiminnallinen häiriö.
Ihminen sosiaalisena ja tuntevana oliona sopii huonosti
tähän konemalliin. Jos kuitenkin on tunteiden kanssa ongelmia,
esimerkiksi masennusta, pitää mennä psykiatrille, joka
antaa lääkettä aivojen kemian muuttamiseen. Tässä
maailmankuvassa esimerkiksi suoliston huonon toiminnan ja masennuksen
välillä ei nähdä mitään yhteyttä.
Kaikki ihmiskoneen osat ovat erillisiä, itsenäisiä yksiköitä,
joita tutkitaan ja hoidetaan omina yksikköinään.
Joten voidaan tiivistäen todeta; kun luonnontieteiden kovin tieteellinen
ydin eli fysiikka on edennyt näkyvän maailman tutkimisesta
näkymättömän maailman tutkimiseen, niin ihmistä
tutkiva lääketiede on jäänyt 1800-luvun fysiikan
maailmankuvaan.
Funktionaalisen lääketieteen maailmankuva
Amerikassa noin 15 vuotta sitten kehitetty funktionaalinen
eli toiminnallinen lääketiede on tuonut 1800-luvun ihmisen
konemalliin uuden näkökulman. Tässä toiminnallisessa
lääketieteessä ajatellaan ensikertaa ihmisen fysikaalista
kehoa toiminnallisena kokonaisuutena. Esimerkiksi suoliston kokonaistoiminnalla
nähdään olevan heijastusvaikutus esimerkiksi maksan toimintaan.
Suoliston ja maksan kokonaistoiminnalla ymmärretään olevan
vaikutusta esimerkiksi aivojen biokemiaan ja sitä kautta myös
ehkä tunteisiin. Sanalla sanoen ihmisen fysikaalinen kone nähdään
toimivan harmonisena kokonaisuutena, jossa eri elinten toiminnalla on
keskinäinen vaikutusheijaste.
Toiminnallisen lääketieteen tutkimukset perustuvat
fysikaalisesti nähtäviin tai mitattaviin asioihin eli tässä
mielessä maailmankuvan perusta on sama kuin normaalissa lääketieteessä.
Toiminnallisessa lääketieteessäkään ihmisen
tunteilla ja sosiaalisilla asioilla ei nähdä olevan kovin
voimakasta yhteyttä fyysisen kehon toimintoihin.
Toiminnallisen lääketieteen hoidoissa pidetään
fysikaalisen kehon tervehdyttämisessä tärkeänä
monipuolista ravitsemusta ja lisäravinteita. Myös yrtit sopivat
hyvin tähän hoitomalliin, jos vain terapeutilla on osaamista
näihin asioihin.
Virallisessa lääketieteen hoitomallissa ravitsemuksella
ei ole käytännössä mitään merkitystä
eli potilas saa syödä mitä mieleen juolahtaa tai olla
jopa syömättä. Lisäravinteista nähdään
olevan enemmän haittaa kuin hyötyä tai sitten niillä
ei ole mitään merkitystä.
Kaiken kaikkiaan sekä virallisen että funktionaalisen
lääketieteen maailmankuvan mukaan kaikki totena pidettävät
asiat pitää olla silmin nähtäviä ja mitattavia
asioita. Mitään näkymätöntä ei ole olemassa
ihmisen olemuksessa eikä koko maailmassa tai maailmankaikkeudessa.
Ja jos tätä väitetään olevan, niin niitä
väittämiä pidetään epätieteellisinä,
uskomusasioina. Tästä nousee virallisen lääketieteen
puolelta hyvin usein esitetty käsite uskomushoidoista. Kaikki,
mikä on koettavissa myös arkikokemuksessa, on oikeata ja totta.
Energialääketieteen maailmankuva
Energialääketiede sanaa voisi pitää
eräänlaisena yleiskäsitteenä, jonka sisään
tai alle kuuluu erilaisia näkemyksiä ihmisestä ja maailmasta.
Energialääketieteestä käytetään englannin
kielisessä maailmassa myös sanaa "värähtelylääketiede".
Lääkäri Richard Gerber on kirjoittanut hyvän yleisesityksen
koko aihepiiristä kirjassaan "Vibrational Medicine, the handbook
of subtle-energy therabies", vuodelta 2001.
Yleistäen voidaan todeta, että energialääketieteessä
nähdään ihmiskeho yhtäältä koostuvan sähköisistä
tapahtumista kemiallisten reaktioiden lisäksi. Nämä sähköiset
ilmiöt kuuluvat normaaliin sähkömagneettisiin tapahtumiin.
Tämä näkökulma edustaa länsimaista ajattelua
ja yhtä osa-aluetta energialääketieteestä. Näiden
sähköisten tapahtumien mittaamiseen on kehitelty erilaisia
tutkimus- ja hoitolaitteita 1900-luvun alusta lähtien Euroopassa,
USA:ssa ja Venäjällä.
Toisaalta ihmiskeho nähdään koostuvan
fyysisen materiaalisen kehon ja sähköisten ilmiöiden
lisäksi myös "energiakehosta". Tästä
energiakehosta käytetään länsimaissa nimitystä
aura.
Tämän kehon aura koostuu joltain osin sähkömagneettisesta
energiasta, mutta suurimmalta osaltaan aura on jotain muuta kuin sähkömagneettista
energiaa. Gerber kutsuu tätä auran energiaa subtle-energy
eli se on jotain hyvin "hienojakoista" energiaa. Aura tai
energiakeho sekä fyysinen keho ovat saumattomasti "kiinni"
toisissaan ja vaikuttavat herkeämättä toinen toiseensa.
Tämä näkökulma edustaa ikivanhaa itämaista
ajattelua ihmisen olemuksesta ja maailmankaikkeudesta.
Aura jaetaan usein vielä erilaisiin "kerroksiin",
joista lähinnä fyysistä kehoa oleva kerros tai pari alinta
kerrosta ovat sähkömagneettisten mittausten piirissä.
Esimerkiksi ns. Kirlian kuvaustekniikalla saadaan valokuvattua fyysisesti
näkyviin nämä alimmat kerrokset. Kiinalaisesta lääketieteestä
esimerkiksi akupunktio operoi ja toimii tällä alimmalla aurakerroksella.
Auran ylemmät kerrokset ovat sitten jotain muuta
kuin sähkömagneettista energiaa. Jotkut herkät ihmiset
kautta vuosituhansien ovat kyenneet "näkemään"
nämä kerrokset ikään kuin selvänäköisesti,
jostain syystä erityisesti itämailla. Itämainen lääkintätraditio
onkin rakentunut juuri näiden "näkijöiden"
tutkimuksiin ja opetuksiin ihmiskehon toiminnasta.
Energialääketieteessä tunteilla on aivan
erityinen painoarvo ihmisen kokonaishyvinvoinnissa. Toisaalta ajatellaan
niin, että tunteet muodostavat ikään kuin oman "energiaruumiin"
tai kentän, joka on auran sisällä, mutta fyysisen kehon
ulkopuolella. Häiriöt tässä tunnekehossa heijastuvat
voimakkaasti aina fyysisen kehon biokemiallisiin prosesseihin asti.
Myös kiinalaisessa lääkintäperinteessä
ajatellaan, että erilaiset tunteet, siis sekä negatiiviset
että myönteiset "asuvat" kehon eri sisäelimissä.
Esimerkiksi maksassa "asuu" viha ja turhautuminen tai sitten
ystävällisyys ja jalous. Munuaisissa "asuu" pelko
tai sitten herrasmiesmäisyys ja tyyneys. Keuhkoissa surullisuus,
masennus tai sitten rohkeus. Sydämessä "asuu"
kärsimättömyys, vihamielisyys tai sitten myötätunto,
ilo ja rakkaus. Tästä viimeksi mainitusta lienee jokaisella
jonkinlaisia kokemuksia.
Energialääketieteen piiriin kuuluu myös
yli 200 vuotta käytössä ollut homeopatia. Homeopatiaa
on täysin mahdotonta ymmärtää 1800-luvun fysiikan
käsittein. Jos homeopatiaa tarkastelee tästä maailmankuvasta
käsin, niin se jos mikä vaikuttaa täysin uskomushoidolta.
Jos muuttaakin maailmankuvansa eli omaksuu 2000-luvun fysiikan käsityksen
maailman rakenteesta, muuttuu homeopatia loogisemmaksi ja ymmärrettävämmäksi.
Energialääketieteen piiriin kuuluu myös
erilaiset energiahoidot, kuten esimerkiksi Reiki ja kaukoparannus. Tässä
pätee sama asia kuin homeopatian kohdalla; jos näitä
tarkastellaan 1800-luvun fysiikalla eli normaalin arkikokemuksen pohjalta,
molemmat ovat täyttä uskomushoitoa ja humpuukia.
Joten voidaan yhteenvetona todeta, että fysiikassa
tapahtunut kolmas maailmankuvan "vallankumous" kuluneen
20 vuoden aikana on tuonut länsimaisen fysiikkaan perustuvan ajattelun
todella lähelle ikivanhaa itämaista lääkintäperinnettä
sekä homeopatiaa että koko itämaista käsitystä
maailman rakenteesta. Tästä itämaisen maailmankuvan ja
nykyfysiikan yhtäläisyydestä on oivallinen esitys teoreettisen
fysiikan tohtori Fritjof Capran kirjassa "The Tao of Physics,
vuodelta 2000.
Uudessa fysiikassa puhutaan tieteellisenä totuutena
ja itsestään selvyytenä näkymättömästä
maailmasta. Maailmasta, jota ilman meidän näkyvää
maailmaa ei voisi olla edes olemassa eikä siten koko ihmiskuntaa.
Energialääketieteessä on puhuttu ja pidetty itsestään
selvänä vuosituhansia näkymättömän maailman
olemassaolo sekä ihmisen ja koko luomakunnan rakentuminen niin
fyysisestä aineesta kuin näkymättömästä
energiasta. Valitettavasti virallinen länsimainen lääketiede on
jämähtänyt 1800-luvun fysiikan maailmankuvaan niin kuin
jo edellä on todettu. Joten on viisasta opetella kuuntelemaan herkällä
korvalla eri asiantuntijoiden lausuntoja tieteellisistä totuuksista
ja miettiä, mistä maailmankuvasta käsin näitä
totuuksia lausutaan.
Tutustu myös artikkeliin "Sähköinen homeopatia".
Teuvo Rantala
|