|
|

Kilpirauhasen vajaatoimintaTaustatietoa kilpirauhasen toiminnastaKilpirauhanen, tai itseasiassa niitä on kaksi kurkun molemmin puolin, säätää kaikkien solujen aineenvaihdunnan nopeutta. Siten sen optimaalinen ja tasainen toiminta on hyvin tärkeä asia kaikkien solujen toiminnalle. Sen toimintaa monitoroidaan tarkasti aivoista käsin, josta tulevat käskyt joko kiihdyttävät tai hillitsevät sen aktiviteettiä. Kilpirauhen reakoi herkästi myös ympäristön erilaisiin tilanteisiin. Kilpirauhanen toiminta hidastuu ainakin kahdesta syystä: ravitsemusvirheistä sekä myrkyllisten aineiden liikakertymästä. Toksisten aineiden kerääntyminen kilpirauhaseen "vetää" perässään sinne myös patogeenisiä mikrobeja, esimerkiksi viruksia. Tästä tilanteesta voi yhtä hyvin syntyä myös kilpirauhasen ylitoiminta. Amalgaamipaikoista ja ruuasta tuleva elohopea on yksi merkittävimmistä myrkyistä, joka kilpirauhaseen päästyään hidastaa sen toimintaa pysyvästi. Vajaatoiminnassa ravitsemuspuutoksista ovat merkittävimmät pitkäaikainen jodin, proteiinin ja seleenin saanti. Näistä voi olla puute jo lautasella tai sitten suoliston huono toiminta johtaa näiden ravintoaineiden puutoksiin kilpirauhasen soluissa. Vajaatoiminta voi yhtä hyvin johtua aivolisäkkeen etulohkon puutteellisesta toiminnasta. Kilpirauhasen toiminta hidastuu siten, että ensin on "esivaihe" eli subkliininen tila. Tässä vaiheessa veriarvot ovat vielä viitearvojen sisällä, eikä johda lääkitykseen. Kuitenkin ko. ihminen jo kärsii kilpirauhasen vajaatoiminnasta, vaikka lääketieteellisessä mielessä hän on "terve". Tässä tilanteessa esiintyy hyvin usein massennusta; myös paino alkaa nousta, vaikka harrastaisi liikuntaa miten paljon tahansa. Usein esiintyy myös epämääräistä, vaihtelevaa väsymystä sekä suoliston toimintahäiriöitä. Tässä tilanteessa on mahdollista tehdä SCIO-testi ja selvittää kokonaistilanne. Ota yhteyttä, niin kerron mielelläni lisää.
|